Isännöintiliiton vuosi 20222ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Kohtaamisten vuosi 2022 kuluneen vuoden teemana Isännöintiliitossa on ollut kohtaamisten vuosi. Se on tarkoittanut paluuta korona-ajan jälkeen kasvokkaisiin tapaamisiin, entistä suurempaan ja monipuolisempaan kirjoon erilaisia tapahtumia ja jäsenten osallistamista uusin tavoin. On ollut ilo kohdata jäseniä. Se on antanut heille mahdolli- suuden päästä vaikuttamaan ja tulla kuulluksi, mutta myös mahdollisuuden saada ajankohtaista tietoa, kysyä oman työn kannalta tärkeitä kysymyksiä, verkostoitua ja saada vertaistukea. Myös Isännöintiliitto on oppinut jäseniltä paljon ja saanut käytännön ymmärrystä vaikuttamistyön tueksi. Vuoden isoin ja merkittävin ponnistus oli viimeistellä isännöinnin eettisten ohjeiden uudistus. Strategian mukai- sesti prosessissa oli tärkeää hallinnon ja jäsenten laaja osallistaminen ja myötävaikutus. Ohjeet tehtiin Kiinteistöliiton ja Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n kanssa niiden suuremman vaikuttavuuden ja asiakkaan äänen mukaan saamiseksi. Luottamuksen rakentaminen kulminoituu juuri asiakkaan luottamuksen voittamiseen. Uudet ohjeet ovat entisiä huomattavasti konkreettisemmat ja selkeämmät, jotta isännöinti ja asiakkaat voisivat ymmärtää niiden sisällön samalla tavalla. Ohjeissa korostuvat asiakassuhteen sellaiset kohdat, jotka ovat luottamuksen ja asiakastyytyväisyyden kannalta kriittisimpiä. Vaikka vuoden loppua varjosti markkinaoikeuden tuomio kilpailulain rikkomisesta, kääntyi vuoden medianäkyvyy- den saldo kuitenkin positiiviseksi. Isännöintiliitto näkyi yhä useammin asumisen kentän erilaisissa aiheissa, yhä isommissa medioissa ja nimenomaan liiton asiantuntijuu- den vuoksi. Myös palkintovoittajiin liittyvä mediatyö kantoi hedelmää. Isännöitsijä 2022 pääsi kertomaan isännöinnin työstä mitä erilaisimpiin laajalevikkisiin medioihin. Vuonna 2022 panostimme jäsenkohtaamisiin, vaikuttamis-, media- ja mainetyöhön sekä tutkimusten parempaan hyödyntämiseen. Mia Koro-Kanerva toimitusjohtaja Isännöintiliitto Toivo Korhonen puheenjohtaja Isännöintiliitto ALKUSANAT3ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 75 %77 % 73 %74 % Yhdistymisiä ja eläköitymisiä vuosi 2022 oli isännöintialalla yrityskauppojen super- vuosi. Yrittäjiä eläköityi, minkä lisäksi yrityksiä yhdistyi tavoitteenaan paremmat mahdollisuudet kohdata alan murros. Isännöintiliitto tarjoaa kaksi toisiaan täydentävää jäse- nyyttä: Yritysjäsenyys antaa tukea yrityksen kehittymiseen, paikallisyhdistyksen henkilöjäsenyyden kautta saa tuek- seen oman alueen asiantuntija- ja vertaisverkoston. Vuoden lopussa Isännöintiliittoon kuului 535 yritystä ja 21 yhdistystä. Yhdistyksiin kuului 1 651 henkilöä ja jäsenyrityk- sissä työskenteli 2 637 henkilöä. Vuoden aikana Isännöintiliittoon liittyi 30 yritystä, ja 43 yritysjäsenyyttä päättyi. Eroista 33 liittyi liiketoiminnan lopettamiseen tai yritysten sulautumiseen. Yhdistyksiin liittyi 183 henkilöä ja erosi 157. Jäsenpeitto yritysten määrässäJäsenpeitto henkilömäärässä * Isännöintiliiton eri tilastolähteisiin ja jäsenyrityksiin perustuva arvio ** Tilastolähteisiin ja alan henkilöstömäärän keskimääräiseen kasvuun perustuva arvio Jäsenyrityksiä Yrityksiä alalla*Alan henkilöstömäärä** Yhdistysten henkilöjäsenet Jäsenyritysten henkilökunta (ei sis. yhdistysjäseniä) JÄSENYYS4ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Jäsenten Isännöintiliitto vuosittaisen jäsentyytyväisyystutkimuksen mukaan jäse- nyyden suositteluhalukkuus on hiukan kasvanut vuodesta 2021. Isännöintiliiton jäsenyyttä perustellaan esimerkiksi näin: ”Verkostoituminen on tärkeää eikä voi tietää minkä- laista tukea saattaa tarvita tulevaisuudessa. Lisäksi liiton kautta on helpompi vaikuttaa isännöinnin tulevaisuuteen.” ”Isännöintiliiton kautta saa tiedon muuttuvista asioista, niin laki/talousasioista kuin kiinteistön ylläpidonkin näkökulmasta.” Isännöintiliiton vuoden 2022 lopussa saama markkina- oikeuden ratkaisu kilpailulain rikkomisesta vuosina 2014– 2017 näkyy jonkin verran jäsenten luottamuksessa vielä vuonna 2023. Usko ja tyytyväisyys yhteiseen tekemiseen on kuitenkin hienoisesti kasvanut. Jäsenet tuovat tarpei- taan ja näkemyksiään aktiivisesti esiin liiton tutkimuksissa, haastatteluissa ja työpajoissa. -8 - -11 -2 +6 - JÄSENYYS Yrityksen jäsenyyden suositteluindeksi Paikallisyhdistyksen jäsenyyden suositteluindeksi5ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Webinaarit ovat erittäin hyvä kouluttautumiskanava. Mappi-jäsenpalvelusta löy- tää hyvää tietoa ja valmista materiaalia ajankohtaisiin ja joskus haastaviinkin kysymyksiin. Avoin palaute jäsentyytyväisyys- tutkimuksessa Tyytyväisyys jäsenpalveluihin kasvoi vuonna 2022 jatkettiin jäsenpalveluiden kehittämistä yhdessä jäsenten kanssa. Samaan aikaan tyytyväisyys Isännöintiliiton jäsenpalveluihin kasvoi. Suosituimmat yritysjäsenyyteen kuuluvat palvelut olivat Mapin sisältämä ammatillinen tieto, lakineuvonta ja webinaarit. Isännöintiliiton webinaarien osallistujamäärät jatkoivat kasvuaan. Lisäpalveluiden käyttäjät olivat erittäin tyyty- väisiä etenkin juridisiin tukipalveluihin ja Asumisen tieto- pankkiin. Yritysten jäsenpalvelujen suositteluindeksit olivat välillä +24 ja +63. Jäsenyhdistykset olivat myös erittäin tyytyväisiä liitolta saamiinsa tukipalveluihin, joiden suositteluindeksit olivat välillä +20 ja +92. JÄSENPALVELUT top 3 jäsenpalvelut 1. Jäsenohjeet ja ammatillinen info 2. Juridiset tukipalvelut 3. Webinaarit +52 jäsenwebinaarien suositteluindeksi6ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Kohtaamisia tapahtumissa isännöintiliitto järjesti kaikkiaan 60 koulutusta ja tapahtumaa vuonna 2022. Sisällöissä huomioitiin entistä paremmin isännöintiyrityksen eri tehtävissä työskentelevät. Livetapahtumat palasivat koulutuskalenteriin pandemian aiheuttaman tauon jälkeen. Kävijämäärältään suurimmat tapahtumat olivat kohtaamisia mahdollistavia livekoulu- tuksia. Määrällisesti suurin osa oli kuitenkin virtuaalisesti järjestettäviä tapahtumia. Vuoden 2022 päätapahtumia olivat Isännöintipäivät, Laki & järjestys -seminaari sekä Työ & talous -koulutuskiertue. Isännöintipäivien ensimmäistä seminaaripäivää oli mahdol- lista seurata myös striimin kautta. Isännöintialan ammattilaisille järjestettiin vuoden aikana 28 ja taloyhtiökohderyhmälle kahdeksan webinaaria. Virtuaalisia johdon aamukahvit -tilaisuuksia pidettiin neljä kappaletta. Muita tapahtumia olivat Energiaseminaari, Putki remonttipäivä ja ensimmäistä kertaa järjestetty Isännöinnin talviseminaari. TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET Katso video Isännöinti- päiviltä 2 106 jäsentä ilmoittautui koulutuksiin (+8 %)7ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Jäseniä osallistettiin kehittämiseen jäsenet pääsivät vuonna 2022 osallistumaan käytännön kehitystyöhön työryhmien ja jäsenraadin kautta. Työryhmiä oli kolme, ja jokainen niistä keskittyi koko vuoden samaan, kyseiselle työryhmälle määriteltyyn teemaan: taloyhtiöiden strategioihin ja taloyhtiön johtamiseen, vaikuttamiseen tai vastuullisuuteen. Jäsenraati puolestaan kommentoi ja testasi jäsenpalvelu- jen uudistuksia ja uusia jäsenpalveluja. Toimintamuotoja olivat erilaiset sähköiset kyselyt ja Teamsin kautta järjes- tetyt keskustelutilaisuudet. Vuonna 2022 raatilaiset kommentoivat esimerkiksi isännöinnin uusia eettisiä ohjeita ja esittivät toiveita koulutusten ja Mappi-jäsenpalvelun sisällöistä. Yhdessä kirjanpitäjien kanssa ideoitiin ensi kertaa heille suunnattuja koulutuksia ja Mappi-materiaaleja. KEHITTÄMINEN työryhmät 2022 Taloyhtiöstrategiat ja taloyhtiön johtaminen Vaikuttaminen Vastuullisuus 87 jäsentä osallistui jäsenraatiin vuonna 2022 8ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 MarrasLokaSyysEloHeinäKesäToukoHuhtiMaalisHelmiTammiJoulu Isännöinti näkyi julkisuudessa isännöintiliitto lähetti vuoden aikana 44 media tiedotetta ja mainittiin mediassa 718 kertaa, kun mukaan lasketaan myös näköislehdet. Mediaosumia oli edellisvuotta vähem- män. Median kautta tavoitettiin kuitenkin entistä enemmän ihmisiä, sillä Isännöintiliitto näkyi isommissa medioissa. Suurimpia näkyvyyspiikkejä saivat aikaan tutkimusjulkaisut. Lisäksi säännöllinen mediatyö tiedotteiden ja juttuvinkkien avulla tuotti tulosta. Muun muassa taloyhtiön talouteen liittyvät aiheet ja Isännöitsijä 2022 -voittaja saivat hyvin näkyvyyttä. Eniten mediaosumia sai markkinaoikeuden päätös joulu- kuussa. Päätöksen jälkeisissä kriisiviestinnän tavoitteissa onnistuttiin. Anteeksipyyntöviesti meni läpi hyvin, ja tapauksen ruodinta mediassa hiljeni nopeasti. Isännöintiä tehtiin tunnetuksi viestinnän keinoin. Tärkeässä roolissa oli Isännöintiliiton palkinnot -kilpailu, joka piti esillä hyvää isännöintiä. Finalisteista ja voittajista viestittiin aktiivisesti. Isännöitsijä 2022 -voittajaa haastateltiin YLE aamu-TV:ssa, Helsingin Sanomien Talo yhtiö-liitteessä ja MeNaisissa. Näin pystyttiin vastaamaan jäsenteen toiveeseen siitä, että isännöinnin työtä tehtäisiin tunnetuksi kaikelle kansalle. Palkintovoittajien näkyvyys auttoi kertomaan alasta myös houkuttelevana urana, mikä on tärkeää uusien ammattilais- ten saamiseksi alalle. Isännöintiliiton somekanavilla tuettiin vaikuttamis- ja jäsen- viestintää. Somekanaviin käytettävää työpanosta vähen- nettiin vuoteen 2021 verrattuna. Somekanavien tavoitta- vuus oli 663 000 näyttöä, kun vuonna 2021 tavoittavuus oli 774 000 näyttöä. 1: KKV-uutisointi 2: Tiedote häiritsevästä elämästä ja YLEn MOT-ohjelma 3: KKV-uutisointi (markkinaoikeuden päätös) 4: Putkiremonttibarometri 5: Isännöintiliiton palkinnot sekä viestintää taloyhtiöiden taloustilanteesta 6: Mediaviestintää taloyhtiöiden taloudesta VAIKUTTAMINEN Mediaosumien määrä 2020–2022 Lähde: Isännöintiliiton mediaseuranta, Meltwater 2020 2022 2021 1245639ISÄNNÖINTILIITON VUOSI 2022 Vaikuttamista isännöinnin hyväksi lainsäädäntövaikuttamisessa keskityttiin erityisesti huoneistotietojärjestelmän I- ja II-vaiheisiin, asunto-osake- yhtiölakiin, asuntopoliittisen ohjelman kommentointiin sekä energiatehokkuuteen liittyviin hankkeisiin. Lausuimme ja vaikutimme kuitenkin kaikissa isännöintiin liittyvissä ajan- kohtaisissa säädöshankkeissa. Isännöintiliitto edisti yhdessä sidosryhmien kanssa asu- misen opetusta, jotta nuorilla olisi tasa-arvoisemmat lähtö kohdat asumisen osaamisessa itsenäisen asumisen alkaessa ja jotta isännöinti tulisi nuorille tutuksi. Tähän liittyen kehitettiin ja tuotettiin Asumisen opetus -peli. Se kokoaa asumisen opetukseen tarvittavaa materiaalia perusopetukseen. Isännöintiliitto osallistui lisäksi erilaisiin kehittämistyö- ryhmiin ja -hankkeisiin yritysten, ministeriöiden ja muiden järjestöjen kanssa. hallituksen jäsenyydet ⊲ Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy ⊲ KIRA-Hub ry ⊲ Isännöinnin Auktorisointi ISA ry ⊲ Rakentamisen Laatu RALA ry jäsenyydet ⊲ CEPI European Association of Real Estate Professions ⊲ Helsingin Seudun Kauppakamari ⊲ Isännöinnin auktorisointi ISA ry ⊲ KIRA-foorumi ja KIRA InnoHub ⊲ Rakennustietosäätiö RTS sr ⊲ Rakentamisen Laatu RALA ry ⊲ Suomen Yrittäjät ry ⊲ Veronmaksajat ry ⊲ Aikakauslehtien liitto ry ⊲ Sisäilmayhdistys ry VAIKUTTAMINEN 21 lausuntoa ja kuulemista vuonna 2022Next >